#

Lapin vanhin matkailuhotelli vaihtoi omistajaa

Inarin Matkailuhotelli, Majala, Maijala, Matkailumaja, Kultahovi, Aanaar, Wilderness Hotell Juutua; on tiivistetty historia pohjoisen Lapin vanhimmasta majapaikasta vuosilta 1937–2022.

Jokien joki Juutua laskee sen vieressä vetensä koskena Inarijärveen. Kosken kuohut ovat tuudittaneet matkailijat uneen jo 85 vuotta, lähes kaikki muu on monesti muuttunut ja muuttuu taas. Kultahovi vaihtaa omistaa ja nimensä Juutuaksi.

Uusi omistaja lupaa jatkaa niitä perinteitä, jotka tekivät Kultahovista yhden Lapin parhaimmista ja palkituimmista hotelleista. Wilderness hotel Juutua avautui uudistettuna joulukuun alussa. Juutuanjoen alakosken rannalle nousi 1937 Matkailijayhdistyksen matkailumaja, jota myös pohjoisen Lapin ensimmäiseksi Matkailuhotelliksi kutsuttiin. Upealle paikalle kosken rannalle keskelle kirkonkylää rakennettu hotelli oli osa SMY:n pääsihteeri Wolter Stenbäckin suunnitelmaa koko maan ja erityisesti Lapin matkailupalvelujen rakentamiseksi. Hän oli ostanut itselleen 1935 Sotkajärven erämaatilan Inarista tiettömän taipaleen takaa Paadarjärven rannalta, Inari oli hänelle rakas toinen koti.

Myönteiset kokemukset matkailumme kansainvälistymisestä, automatkailun kasvusta sekä kansallisesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä kannustivat Matkailijayhdistystä mittavaan kehittämissuunnitelmaan, jota valtiovalta tuki. Matkailu kasvoi lupaavasti 1930-luvun lopulla, mutta talvisota ja jatkosota muutti kaiken.

Lapin sodan kiihkeimmässä vaiheessa saksalaiset sotilaat tuhosivat Inarin matkailumajan marraskuun 12.–13. päivä 1944. Uusi rakennus valmistui vanhoille perustuksille 1956 valtion rahoittamana, ja Matkailijayhdistys hoiti sitä 30 vuotta vuoteen 1986 saakka. ”Majalan” ovet olivat lukossa runsaan vuoden, kunnes sen johtajana parikymmentä vuotta toiminut Maija Nikula osti paikan ja teki täydellisen remontin perustamansa yhtiön nimissä. Matkailumaja muuttui Kultahoviksi, jonka seiniä koristivat vakioasiakkaiden, Lemmenjoen kullankaivajien kuvat.

Toinen sukupolvi Nikuloita, Kaisu ja Heikki, ottivat vuosituhannen vaihteen tienoilla hotellin hoitaakseen. He uudistivat tiloja ja palveluita nostaen keskeisiksi arvoikseen perinteet, paikallisuuden, luonnonläheisyyden ja saamelaisuuden. Omaleimallisuudellaan Kultahovi ravintoloineen keräsi mainetta, kunniaa ja palkintoja.

Syksyllä 2022 Kultahovi vaihtoi omistajaa. Mari ja Jouko Lappalainen muuttavat sen Wilderness Hotel Juutuaksi. Wilderness-hotelliketju avaa uudistetun hotellin joulusesongiksi. Uusi omistaja on perheyritys Nellim Wilderness Hotels & Safaris Oy, jolla on nyt viisi hotellia Inarin kunnan alueella: kaksi kirkonkylässä Juutua ja Inari, Nellim Inarijärven itäpuolella, Nangu Inarijärven etelärannalla ja Muotka Saariselällä.

Näin toiveikkaasti asianosaiset jättävät jäähyväiset Kultahoville yleisradion haastattelussa:
– Muutamme Juutua-hotellia joki- ja luontoteemaan sopivaksi. Kultateema jää vähemmälle, ja inspiraatiota haetaan luonnosta, paikallisesta kulttuurista ja elämäntavasta. Ravintola Aanaar jatkaa entisellään. Henkilökunta myös säilyy aika lailla samana, kertoo Jouko Lappalainen.

– Olemme hyvin tyytyväisiä Inarin kirkonkylän matkailuun, ja haluamme kehittää sitä eteenpäin. Tämä hotelli on upea ja hienolla paikalla. Se tuli mieleemme, kun tuli mahdolliseksi ostaa, kertoo Mari Lappalainen.Hotellin entinen omistaja Kaisu Nikula uskoo, että hotellin perintö tulee säilymään uusien omistajien hallinnassa.

– Olemme yksimielisesti työskennelleet yhdessä ennenkin.

Tunnen Marin ja Joukon hyvin, joten uskon, että tämä tulee menemään hienosti.